Einari Vidgrén Säätiö palkitsi metsäalan osaajia

08.07.2021

Einari Vidgrén Säätiö palkitsee ansioituneita metsäalan osaajia jo 16. kerran. Säätiön päähuomionosoitus, Einarin Palkinto, myönnettiin Kimmo Hokkaselle, Metsäkone Hokkanen Oy:stä. Elämäntyöpalkinnot osoitettiin Paavo Rautiolle ja Markku Eroselle.

Säätiön päähuomionosoituksen, Einarin Palkinnon,lisäksi tunnustuksia jaetaan neljässä eri kategoriassa: elämäntyöpalkinto, tunnustuspalkinnot, kuljettajapalkinnot ja opiskelijastipendit. Vuonna 2021 säätiö palkitsee osaajia yhteensä 169 900 eurolla.

”Tänä vuonna hakemuksia saatiin ennätysmäärä, joten valinnat olivat erityisen haastavia. Yhtenä valintakriteerinä oli metsäalalla tehty työ, jossa korostuvat kestävä kehitys ja vastuullinen toiminta”, kertoo Einari Vidgren Säätiön puheenjohtaja Juha Vidgren.

Einarin palkinto

Einari Vidgrén Säätiön päähuomionosoitus, Einarin Palkinto, myönnetään vuosittain pitkäjänteisestä työstä vaativalla puunkorjuualalla ja ammattitaitoisesta yrittäjyydestä metsäkonealalla. Tänä vuonna säätiö palkitsi 20 000 euron palkinnolla nämä ominaisuudet täyttävän Kimmo Hokkasen, Metsäkone Hokkanen Oy, Kasiforest Oy:stä. Hokkanen on toiminut pitkään koneyrittäjänä sekä edistänyt metsäkoneenkuljettajien tulospalkkausta aktiivisesti ja ansiokkaasti.

Elämäntyöpalkinnot

Tunnustuksena merkittävästä panoksesta metsäkoneyrittäjyyden osalta Suomen metsätaloudelle, laadukkaalle puunkorjuulle ja maamme vauhdikkaalle talouskasvulle menneinä vuosina Einari Vidgrenin Säätiö jakaa elämäntyöpalkinnot Paavo Rautiolle ja Markku Eroselle.

Paavo Rautio, Metsärautio Oy
”Paavo Rautio on kuin vanha kelohonka. Harmaantuu, mutta ei kaadu kovassakaan myrskyssä. Jo 1960-luvulla alkoi kantapään kautta opittuna ensimmäinen koneellinen puunkorjuu”, kuvailee Juha Vidgren. Raution työnjäljet näkyvät erityisesti Lapissa, missä hän on osallistunut muun muassa alan koulutuksen kehittämiseen ja mahdollistanut useille nuorille työssäoppimispaikkoja sekä oppisopimuksia. ”Tehdään aina mieluummin vähän enemmän ja paremmin. Siitä metsä, yrittäjä ja asiakkaat tykkää”, kuuluu Raution oma lausahdus.

Markku Eronen, Metsäkoneurakointi Veljekset Eronen Ky
”Markun luonteessa korostuu periksiantamattomuus sekä erittäin kovat laatuvaatimukset hyvälle hakkuujäljelle. Markulle on ollut aina kunnia-asia, että asiakkaan metsässä tehdään hommat mahdollisimman korkealla laadulla”, kuvailee Juha Vidgren.

Vuosikymmenien varrella Metsäkoneurakointi Veljekset Eronen Ky on työllistänyt kymmeniä metsäalan ammattilaisia. Oppia ovat saaneet niin koulusta valmistuneet, kuin metsäalan kokeneemmatkin konkarit.

Tunnustuspalkinnot

Säätiö palkitsee vuosittain koneelliseen puunkorjuuseen liittyviä tutkimus- ja tuotekehitystahoja, alan koulutuksen kehittäjiä sekä alan tunnettuutta ja arvostusta nostaneita tahoja eri suuruisilla Einarin Tunnustuspalkinnoilla.

Työtehoseura, Kari Huotari
Perustelut: Kari Huotari on tehnyt pitkän uran metsäalalla, lähtien metsurin töistä ja päätyen metsäkoneenkuljettajien opettajaksi Työtehoseuralle. Kari opettaa metsäkoneenkuljettajille mm. taimikonhoito- sekä manuaalisen puunkorjuun vaiheita, kasvinsuojelututkintoa sekä luonnonhoitokortti-tutkintoa. Erityisesti luonnonhoitokortin opetustyö on lähellä Karilla sydäntä, ja opetus on todella motivoitunutta ja mielenkiintoista.

Perttu Liukkonen, Metsä Group
Perustelut: Perttu Liukkonen on alansa huippu metsäammattilainen, ja toimii operaatioesimiehenä Mikkelin hankintaryhmässä vielä 20 vuoden jälkeenkin. Perttu käyttää paljon työaikaansa sekä myös omaa aikaansa järjestämällä nuorille metsäalaan liittyviä retkiä (mm. peruskoulut ja metsäkoulun kummiluokat). Hän ymmärtää hyvin nykyaikaisen koneellisen puunkorjuun vaatimukset, on yhteistyökykyinen ja hoitaa työnsä erinomaisesti.

Maaseutuammattiin ry, Niina Mäntyniemi
Perustelut: Maaseutuammattiin ry:n tarkoituksena on verkostoida maakunnan metsä- ja maatalouden yritykset, yhdistykset, oppilaitokset sekä muut toimijat alan yhteiseen tiedotus- ja markkinointitoimintaan.

New Brunswick Community College, NBCC, Kanada
Perustelut: NBCC college kouluttaa metsäkonekuljettajia tavaralajimenetelmän osaajiksi. 12 viikkoisten kurssien tavoitteena on kehittää koulutusta skandinaaviseen tavaralajinpuunkorjuun suuntaan.

Juho Kemppainen, Jätkä-Juho Oy
Perustelut: Juho Kemppainen,12 vuotta, tuli valtakunnallisesti tunnetuksi jätkänkynttilöistään loppuvuonna 2020. Kainuun Hyrynsalmen Hoikalla asuvasta reippaasta maalaispojasta tuli samalla yrittäjä nuoresta iästään huolimatta. Tavoitteena maalla asuvalla Juholla on, Einarin tapaan, hankkia oma traktori, jotta hän pääsee auttamaan isäänsä maatilan erilaisissa konetöissä. Juhon elämä on vahvasti maaseudulla sekä metsässä.

Vieremän 4H-yhdistys, metsäpolku
Perustelut: Yhdistys on tehnyt Vieremälle helposti saavutettavan, innostavan ja informatiivisen metsäpolku -kokonaisuuden lapsille ja nuorille yhdessä paikallisen Metsänhoitoyhdistyksen kanssa. Metsäpolun ja metsäpäivän tavoitteena on edistää lasten ja nuorten metsätietämystä sekä antaa monipuolinen ja positiivinen kuva suomalaisesta metsäluonnosta ja kestävästä metsätaloudesta.

NYKS-järjestö (The network for women and non-binary persons in the forestry sector), Ruotsi
Perustelut: Metsä- ja metsäkonealan tasa-arvoisuuden edistäminen ja alan tunnettavuuden lisääminen naisille.

Einarin Kuljettajapalkinnot

Kuljettajapalkintojen palkitsemisperusteina ovat korkealaatuinen ja asiakaslähtöinen työ, tinkimätön asenne työn laatuun sekä hyvä yhteistyö ja kommunikointi metsänomistajien ja muiden sidosryhmien kanssa. Lisäksi Einarin ajatus Kuljettajapalkinnon perusteista oli aikoinaan selkeä: laadukkaan työn tekijät, joilla on hyvä asenne ja taito palvella asiakkaita, ovat palkintonsa ansainneet.
Säätiö palkitsi tänä vuonna 45 ansioitunutta metsäkoneenkuljettajaa 1 500 euron Einarin Kuljettajapalkinnolla.

Kuljettajapalkinnon vastaanottivat:

  • Albrecht Keijo, Vuojalahti, Veljekset Hokkanen Oy

  • Antila Mika, Nurmes, Metsäkuljetus Kärki Oy

  • Harju Risto, Salla, A&L Harju Oy

  • Harju Teemu, Kuopio, Metsätyö MarkoP Oy

  • Hietakangas Mika, Lehtimäki, Jykylä & Pojat Oy

  • Hietala Hannu, Reisjärvi, Honkaperä Forest Oy

  • Hiironen Jyrki, Pihtipudas, Putaan Mottimestarit Oy

  • Huotari Jari, Kuhmo, Hakka Oy

  • Hynynen Eetu, Lammasaho, Metsäkone Jauhiaiset Oy

  • Häkkilä Asko, Vihanti, Veljekset Kellola Oy

  • Isorinne Jukka, Kannus, Metsäurakointi Mannila&Haapaniemi

  • Kangasvieri Veijo, Kaustinen, Granvikin Metsätyö Oy

  • Kela Jari, Kiiminki, Metsäkoneurakointi Reino Alatalo Oy

  • Kelanti Kari, Kelankylä, Konehakkuut Juha Piri Oy

  • Kokkonen Arto, Savikylä, Motoajo Oy

  • Koskela Antero, Oulainen, Koneurakointi Antero Mustakangas Ky

  • Kämäräinen Marko, Varkaus, Kohmansalon Metsäkuljetus Oy

  • Laitinen Kimmo, Tahkomäki, Metsäajo Laitinen Oy

  • Laurila Tapani, Ala-Seppä, Konepalvelu Hölsin Oy

  • Leppänen Janne, Rautavaara, Koneurakointi S.Kuittinen Oy

  • Lundell Mikko, Kiikala, Metsätyö Eskola Oy

  • Lundström Kim, Parainen, Oy Parforest AB

  • Mikkilä Aarno, Inari, A & R Ollila Oy

  • Mustonen Jari,  Tolosenmäki, Velj.Mustonen Oy

  • Mustonen Jyri, Heinävesi, Heinäveden Koneurakointi Oy

  • Ollila Lauri, Taivalkoski, Heavy Rakenne Oy

  • Partanen Jarmo, Siilinjärvi, Pekka Hakkarainen Oy

  • Pekonen Timo, Parikkala, Metsänkorjuu Pulkkinen Oy

  • Piironen Ilpo, Rajamäki, Metsäkoneurakointi Pekka Liiri Oy

  • Pikkarainen Antti, Kestilä, Jari Ilkka Pikkarainen

  • Poikonen Joni, Pielavesi, Nilakka Forest Oy

  • Puranen Juhani, Niinilahti, Kraftboys Oy

  • Puustinen Timo, Räsälä, Karttulan Metsätyö Oy

  • Pöntiö Juha, Viitasaari, Lahtinen Forest Oy

  • Ripatti Jouni, Kalvitsa, Metsäkuljetus Matti Hänninen Ky

  • Ruotsalainen Mika, Juankoski, Koneurakointi Lukkarinen Oy

  • Ruusuvirta Antti, Kivijärvi, Metsä-Multia Oy

  • Siikavirta Jari, Rautalampi, Varis Forest Oy

  • Siira Ari, Muhos, Metsä Aalto Oy

  • Sikanen Henri, Maavesi, Esa Kuronen Oy

  • Sorri Tomi, Sysmä, Koskenmyllyn Korjuu Oy

  • Suuronen Miika , Kotka, SM-Korjuu Oy

  • Vlasoff Jari, Tohmajärvi,  Toropainen Oy Metsäkoneurakointi

  • Voutilainen Mika, Joroinen, FinnHarvest Oy

  • Väisänen Juho, Taivalkoski, Moto Team Tauriainen Oy

Einarin Opiskelijastipendit

Opiskelijastipendeillä palkitaan koulussa menestyneitä metsäalan opiskelijoita. Säätiö palkitsi 600 euron opiskelijastipendillä yhteensä 34 metsäkonealan opiskelijaa. Stipendit jaettiin opiskelijoille lukukauden päättyessä toukokuussa.

Opiskelijastipendin vastaanottivat:

  • Etelä-Savon Koulutus Oy, Pieksämäki: Mikael Iivarinen, Tommi Korhonen

  • Yskesakademin i Österbotten: Martin Kuuttinen, Jim Granfors

  • Etelä-Savon Koulutus, ESEDU: Antti Lukkari

  • Etelä-Savon Koulutus, Salosaari, Mikkeli: Anton Elokankare

  • Oulun seudun ammattiopisto Taivalkoski: Valtteri Mourujärvi, Matias Hanhisuanto

  • OSAO Muhos: Arttu Penttilä, Aleksi Leinonen

  • Tredu, Kuru: Lauri Laine, Janne Hemminki

  • TTS Työtehoseura: Lassi Holpainen, Mikael Nyberg

  • Länsirannikon Koulutus Oy, WinNova: Miro Siiskonen, Valtteri Alamäki

  • Riveria, Valtimo:  Toni Holopainen, Lassi Tuohinen

  • Gradia Jämsä: Topias Hekkala, Juuso Valta

  • SEDU, Ähtäri: Matias Kauppinen, Oskari Upo

  • Keski-Pohjanmaan koulutusyhtymä: Tuukka Hukkanen, Artturi Nikunen

  • Lapin ammattiopisto REDU, Rovaniemi: Aleksi Niemelä, Veeti Jauhiainen

  • Lapin ammattiopisto REDU, Kemijärvi: Mirelle Törmänen

  • Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto: Jaani Siirtonen, Lauri Kärki

  • Savon ammattiopisto: Olli Julkunen, Samuel Rissanen

  • Peimarin koulutuskuntayhtymä, Ammattiopisto Livia: Veikko Teinilä

  • Jämsänkosken metsäoppilaitos: Juho Kylmälä

  • Keudan Saaren kartano, Metsäopetus: Arttu Murtola

Ponsse Oyj:n perustajan ja teollisuusneuvos Einari Vidgrénin vuonna 2005 perustaman Einari Vidgrén Säätiön tavoitteena on nostaa koneellisen puunkorjuun alalla tehtävän työn arvostusta sekä metsäalalla tehtävän vastuullisen ja kestävän kehityksen mukaista työtä. Säätiö palkitsee vuosittain ansioituneita metsäalan osaajia verkon kautta haettavien stipendien sekä palkintojen kautta. Säätiö haluaa kehittää koneelliseen puunkorjuuseen liittyvän yrittäjyyden tunnettuutta ja lisätä koneellisen puunkorjuun kiinnostavuutta työllistäjänä erityisesti nuorten keskuudessa.

Vieremällä 8. heinäkuuta 2021

Einari Vidgren Säätiö

Juha Vidgren, puheenjohtaja

Previous
Previous

Einari Vidgrén Säätiö jakaa tunnustuksia 17. kerran

Next
Next

Einari Vidgrén Foundation rewards forestry professionals